author: Eija Paavola

10 Jan, 2022

10 Jan, 2022

Ei päivää ilman haasteita

Laivasisustuksen arkeen liittyy paljon työtä ja kiirettä. Toisinaan takaiskuja, mutta myös mieleenpainuvia tilanteita.

Pelkkää terästä yllä, alla ja sivuilla. Katossa ja osin seinissäkin risteilee putkia ja sähköjohtoja. Yksi lohkosaumakin on osittain hitsaamatta, kun nyt saisi selvitettyä milloin sauma on kiinni. Rihtaaja hoitaa hommaansa naapurialueella. Eristevillan vuoro on kohta. Alue näyttää lohduttomalta ja aikaa on vain muutama kuukausi. Väkeä parveilee ympärillä niin paljon, ettei tiedä mihin itsensä asettelisi. On hitsareita, villan asentajia, sähkömiehiä, maalareita ja vaikka mitä. Selvitä siinä sitten onko lattiamassaajan työmaa kohta siinä kunnossa, että työ voi alkaa aikataulun mukaan.  

Seinäelementit alkavat valmistua pajalla ja paikan päällä asennettavat seinäpaneelit saapuivat juuri varastoon. Tehdas oli vähän myöhässä, mutta onneksi siitä ei koitunut ongelmia. Elementtivalmistuksen haasteita hoitaa ammattitaitoinen suunnittelija, mutta häneltä pukkaa silti kysymyksiä vähän väliä. Lopulta tuotanto sai kuvat ja valmistus voi alkaa. Joka päivä kysytään jotain, mitä tämä tarkoittaa, voiko toteutus olla jotain muuta, sillä mallissa ollut ratkaisu onkin huono tuotannon kannalta. Mihin tapetti on joutunut, onko se hukattu varaston syövereihin vai eikö tapettitoimittaja olekaan lähettänyt tuotetta, juurihan se lasku oli tässä. Kaiva esiin lähetyslista ja jos varastonhoitaja ei ehdi, niin mene itse etsimään.

Pitää juosta mallinäyttöön. Arkkitehti, tilaaja, telakan edustaja ja muutama muu seisovat kylmässä varastossa tutkimassa ja miettimässä mitä tällekin kalusteelle pitäisi tehdä. Ehkä kulmat ovat sittenkin liian terävät ja korkeutta voisi olla lisää pari senttiä. Varpaita alkaa palella pikkukengissä, pitää varmaan etsiä talviturvakengät jostain.

Tilaaja ei ollutkaan tyytyväinen isojen kattoelementtien laatuun. Tästä kyllä puhuttiin etukäteen, mutta ei edes valmistaja arvannut mikä on lopputulos, kun kyseessä on kuitenkin räätälöity ratkaisu. Aikaa palaa ja telineitä ei voi purkaa, lattian massaus keskeytyy taas. Mattomies ei pääse aloittamaan aikataulun mukaan, hän lähtee siis toiselle työmaalle vähäksi aikaa. Ison väännön jälkeen päästiin ratkaisuun ja työ voi jatkua.

Kuriiri toi jonkin paketin, jota ei nyt löydy mistään. Selviää, että se on viety telakan varastoon, vaikka päällä on minun nimeni ja yrityksen nimi. Kukaan ei ilmoittanut, mitäs nyt pienistä paketeista, kun varastossa on tärkeämpääkin tekemistä. Paketissa oli kuitenkin juuri ne elintärkeät kilkkeet, jotka tilattiin pikana.

Laivan koematkaa varten sovitaan mukaan lähtijät, asentajat eivät voi kieltäytyä, mutta työnjohto vetää pitkää tikkua. Parin tunnin kuluttua ei voi enää lastata mitään vaan kaikki tarvikkeet on oltava laivassa. Ajan edestakaisin telakan ja rautakaupan, telakan ja laattamyyjän väliä. Juuri, kun luulen, ettei enää tarvita mitään, niin lähde taas takaisin etsimään maalarin tarvikkeita. Otanko lopputilin? En sentään, kiinnostaa tietää miten tämä kaikki saadaan valmiiksi.

Päivät ovat pitkiä, mutta ei haittaa, kun on mukana jossain sellaisessa mistä pitää. Lopputulos on palkitseva, ainakin itselle jää hyvä mieli, kun katselee laivan peräaaltoja komean risteilijän lipuessa horisonttiin.

Kokonaisuus muodostuu yksityiskohdista. Risteilijän sisustus koostuu monesta pienestä yksityiskohdasta, joiden täytyy löytää paikkansa, jotta kokonaisuus olisi onnistunut.

Meillä ShipPaletella on kokemusta lukuisista projekteista myös rakennustyömaalta urakoitsijan tai rakennuttavan varustamon näkökulmasta. Me ymmärrämme, että monimutkaiset rakennusprojektit etenevät täysin suunnitellusti hyvin harvoin. Noudatamme tehtyjä suunnitelmia, mutta jos jotain yllättävää tapahtuu, emme luovuta vaan yhdessä ratkaisemme haasteet niin, että projekti etenee.

D

author: Eija Paavola

Eija Paavola | Senior Consultant, Materials specialist, purchasing, sourcing | eija.paavola@shippalette.fi | +358 40 861 5992

© 2021 ShipPalette Oy.